Autourheilun käsite The Flying Finn- lentävä suomalainen – sai sinettinsä, kun Timo Mäkinen voitti ensimmäisenä suomalaisena rallikilpailujen arvostetuimpana pidetyn Monte Carlo-rallin 50 vuotta sitten tammikuussa (19.- 25.1.)  vuonna 1965. Se tapahtui tavalla, joka sai sekä yleisön että kanssakilpailijat haukkomaan henkeään. ”Vuosisadan ajo”, arvioivat asiantuntijat Timon suoritusta.

Rallimaailman kuuluisin historiankirjoittaja on epäilemättä Graham Robson. Hänen kertoo rallin kulta-aikaa käsittelevässä Monte Carlo-rallin historiaa käsittelevässä kirjassaan, millaisia vuosien 1911-1980 välisenä aikana eri vuosien kilpailut ovat olleet.

”Vuoden 1965 kilpailu oli ehkä kaikkein vaativin rallin historiassa. Olosuhteet muuttuivat kesken kilpailun dramaattisesti. Matkaan lähteneistä 237 autokunnasta vain 35 pääsi kilpailun maaliin. Yhtä kuljettajaa lukuun ottamatta kaikki saivat aikasakkoja, koska he eivät saapuneet aikatarkastusasemille ajoissa. Ainoa aikataulun mukaisesti edennyt kuljettaja oli  Timo Mäkinen”.

Vuonna 1965 Monte Carlo ajettiin perinteiseen tapaan alkuosaltaan kokoontumisajona. Yhdeksästä eri puolilla Eurooppaa sijainneesta lähtöpisteestä autot etenivät Ranskan St Claudeen. Vaikeuksia ei ollut juuri kellään. Kilpailijoita askarrutti vain se, mitä olisi tulossa.

Voitto ratkaistaisiin edessä olevien 11 erikoiskokeen aikana. Niistä kuusi oli kokonaan uusia. Ne oli lisätty reittiin siksi, että aikaisemmin Monte Carlon kaupungissa GP-radalla ajettu rallin päättävä erikoiskoe oli vuonna 1965 päätetty poistaa ohjelmasta. Reittiä oli siksi vaikeutettu, jotta kilpailijoiden erot saataisiin varmasti näkyviin.

Varsinainen kilpailu voitosta alkoi Chambérysta viiden erikoiskokeen lenkillä. Sen haastavuutta lisäsi alkanut lumimyrsky. Tiet umpeutuivat, muuttuivat lumisiksi ja jäisiksi. Yön pimeydessä voimakkaassa lumisateessa ajaminen oli hyvin hankalaa ja vaarallista.

Nyt sekä autot että kuljettajat kävivät kilpailua sekä toisiaan että olosuhteita vastaan. Voittoon ei riittänyt pelkästään auton nopeus. Myös kuljettajien ajotaidot olivat äärimmäisessä testissä. Niinpä kilpailija toisensa jälkeen joutui keskeyttämään.

Yksi kilpailun ennakkosuosikeista oli saksalainen Eugen Böhringer. Hänet  Porsche oli onnistunut houkuttelemaan Mercedeksen tehdastallista omaan joukkueeseensa. Syynä oli uusi Porsche 904 urheiluauto, jonka voitonnälkäinen Böhringer sai ajettavakseen. Autoa pidettiin ennakkoarvioissa 2-litraisella moottorilla ja kevennetyllä lasikuitukorilla ylivoimaisena asfaltilla ajettaessa. Ja Böhringer tiedettiin nopeksi. Kokemusta ja  näyttöjä sekä ajotaidosta että menestyksestä oli yllin kyllin.
 
Timo Mäkisen alla oli Mini Cooper 1275S. Vaikka autolla oli menestytty, ei sitä kuitenkaan pidetty Porschen veroisena. Asetelma muistutti leijonan  ja  aavikkokoiran välistä yhteenottoa, jossa voittajasuosikista ei ollut epäilystä.

Odotusten mukaisesti kilpailu voitosta käytiin Mäkisen ja Böhringerin välillä. Ensimmäisten viiden erikoiskokeen aikana  Böringer oli kahdella hieman nopeampi. Kaikilla muilla Mäkinen voitti, jopa minuuttitolkulla. Näin ero Mäkisen eduksi oli ensimmäisen viiden erikoiskokeen jälkeen  jo yli 11 minuuttia.

Seuraavilla kuudella erikoiskokeella Mäkinen kasvatti johtoaan vielä yli neljällä minuutilla. Suoritusta pidettiin ällistyttävänä. Viimeistään nyt oli syntynyt  käsite ”The Flying Finn”, lentävä suomalainen. Voiton myötä alkoi suomalaisessa moottoriurheilussa pitkäaikainen menestysputki. Suotta ei tallipäällikkö Malcolm Wilson todennut muutamia vuosia sitten: If yoy want to win, take a Finn.

Miksi Mäkinen voitti?

Mäkisen voitto ei ollut sattuma eikä onnenkantamoinen. Timo oli ajanut SE Mäkisen kuljetusliikkeessä Iltasanomien ja Helsingin Sanomien lehtiä varhaisjakeluun.  Säässä kuin säässä lehdet oli kuljetettava  asiakkaille jaettavaksi eri puolille Suomea aikataulun mukaisesti.

Tuskinpa kellään vuoden 1965 Monte Carlon rallin osanottajista oli yhtä rautaista kokemustaustaa ajaa säästä riippumatta, luotettavasti ja aikataulun mukaisesti. Timolle ja kuljetusliikkeelle oli kunnia-asia, että aikataulusta pidetään kiinni. Aivan sama toistui Monte Carlossa vuonna 1965. Vain yksi kuljettaja selvitti reitin ilman myöhästymisiä.

Jorma Viitanen
autojournalisti