Kuljettajan silmänliikkeet avain mutkanlukutaitoon

Jokainen autoilija tietää kokemuksiensa perusteella, että kaarteessa ajettaessa on syytä pitää katse tiessä. Mutta miten kuljettajan katse ohjaa autoa läpi kaarteen? Vastauksia löytyy kognitiotieteilijä Otto Lapin väitöskirjatutkimuksesta, joka tarkastettiin Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa.

Tutkimuksen lähtökohtana on alun perin 1994 Nature-lehdessä julkaistu artikkeli Where we look when we steer  (Minne katse suuntautuu autoa ajettaessa), ja sen pohjalta laaditut ohjausmallit. Otto Lapin väitöstutkimus asettaa kuitenkin kriittiseen valoon alalla 20 vuotta vallalla olleen käsityksen kaarreajossa käytetyistä visuaalisista strategioista.

Autolla ajamisen käyttäytymistä ja fysiologiaa on tutkittu jo lähes sadan vuoden ajan. Kuitenkin monet aivan perustavanlaatuiset kysymykset odottavat edelleen lopullista ratkaisua. Otto Lapin tutkimus antaa uutta tietoa katseen avulla tapahtuvasta toiminnanohjauksesta kaarreajossa. Samalla se avaa uusia mahdollisuuksia liikkumisen ohjaukseen liittyvien perusprosessien tutkimiseen luonnollisessa toimintaympäristössä myös liikenteen ulkopuolella (esim. urheilussa).

Tiedostamattomat silmänliikkeet ennakoivat ohjausliikkeitä

Lappi tutkimusryhmineen analysoi autoa kuljettavan henkilön pieniä ja hienovaraisia silmänliikkeitä, joita hän tekee kaarteessa ajaessaan. Tällaiset silmänliikkeet ovat vain murto-osasekunnin mittaisia ja täysin tiedostamattomia.

Yksi väitöskirjan osatutkimuksista osoitti ensimmäistä kertaa maailmassa, että aikaisemmin vain simulaattoritutkimuksissa todennettuja silmänliikkeitä esiintyy myös todellisissa ajotilanteissa. Toisessa osatutkimuksessa näitä silmänliikkeitä analysoimalla tutkittiin sitä, kuinka kuljettaja ennakoi tulevaa ajolinjaansa kaarteessa.

Tutkimuksen tulokset perustuvat Helsingin yliopiston Liikennetutkimusyksikössä kehitettyihin uraauurtaviin silmänliikkeiden analyysimenetelmiin. Jo 90-luvulta alkaen silmänliikkeitä on pystytty mittaamaan tarkasti ja luotettavasti normaalin ajamisen aikana. Kuitenkin vasta aivan viime vuosina todellisessa ympäristössä tapahtuvan ajamisen laskennalliset mallinnusmenetelmät ovat edenneet tasolle, jossa erilaisia teoreettisia malleja silmänliikkeiden ja ohjausliikkeiden taustalla olevista kognitiivisista ja hermostollisista perusmekanismeista on voitu ryhtyä todentamaan kokeellisesti.

Tarkempi tieto näkö- ja liikejärjestelmän yhteyksistä todellisessa liikkumisympäristössä on merkittävää, kun kehitetään esimerkiksi kuljettajaa avustavia teknisiä järjestelmiä. Liikenneturvallisuutta ajatellen mutkanlukutaito eli kuljettajan tapa poimia ympäristöstä olennaista informaatiota oikean ajolinjan ja ajonopeuden valitsemiseksi saattaa olla yksi taustatekijä, joka selittää varsinkin nuorten ja kokemattomien kuljettajien suistumisonnettomuuksia.

Kokemustiedolla on merkitystä

Kokeneet kuljettajat osaavat lukea, mitä edessä on tulossa muun muassa tienpinnan kallistuksien, märän tienpinnan jälkien, ajourien sekä tienvierustan sähkö- ja puhelinlinjojen suunnanmuutosten avulla. Pimeällä ajettaessa vastaantulevan ajoneuvon ajovalojen heijastumat kertovat sekä mutkista että mäistä, joita edessäpäin on tulossa. Kokematon kuljettaja ei välttämättä tällaista ennakoivaa informaatiota osaa lukea. Hänelle liikennemerkkien antama informaatio kertoo vähemmän siitä, mitä edessä on tulossa.

Toivottavasti silmänliikkeiden tutkimuksen avulla kehitetään myös autojen tehdasasennettuja navigaattoreita. Niiden sijoittaminen keskikonsoliin radion paikalle on usein huono ratkaisu, sillä kuljettaja joutuu siirtämään silmänsä pois ajoradasta. Sen sijaan kojetaulun päällä tai tuulilasin alareunaan heijastettu navigaattorin ja auton ajonopeutta osoittava tieto on koko ajan kuljettajan näkökentässä. Onnettomuusriski on tällöin huomattavasti pienempi.